Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Coaching-korttipakat Nitorin Kamujen testissä, osa 2/2: loppuyhteeveto ja unelmien pakka

Julkaistu aiheella Ketteryys

Kirjoittaja

Tiina Vanala
People Partner

Tiina Vanala toimii Nitorilla People Partnerina. Vapaa-ajallaan hän kehittelee leivonnaisreseptejä sekä kerää venäläistä kirjallisuutta, jota ei koskaan ehdi lukea.

Kirsi Mikkonen
Lean Agile Coach

Kirsi Mikkonen on muutosjohtamiseen erikoistunut Lean-Agile valmentaja. Hän on julistanut itseohjautuvuuden ilosanomaa ja ketteröittänyt tiimejä sekä Suomessa että kaukomailla jo vuosikymmenen ajan. Kirsi on kansainvälisellä tasolla menestynyt purjehtija, joka talvisin rentoutuu erämaassa telemarkeilla.

Artikkeli

11. maaliskuuta 2020 · 2 min lukuaika

Edellisessä blogissamme kerroimme kuinka testasimme Insights on Personal Development- ja Pilari-korttipakkoja Kamujemme coaching-työn tukena. Tässä osassa testaamme kaksi uutta ja erilaista pakkaa.

Tällä kertaa valitsimme mukaan nimenomaan coachaukseen tarkoitetun korttipakan, josko siitä saisi meille valmiin työkalun? Otimme mukaan myös oppimisen teemaa, sillä yhdessäohjautuvuuden lisäksi olemme myös vahvasti yhdessä oppiva organisaatio. Osana tätä yhdessä oppimisen kokonaisuutta Kamuillamme on tärkeä rooli auttaa kollegoitaan löytämään suunta osaamisensa kehittämiselle ja hyödyntämään Nitorin tarjoamat oppimisen mahdollisuudet itselleen sopivalla tavalla. Tästäkin näkökulmasta pelillistäminen sopii meille hyvin – mikäs sen parempaa kuin oppia yhdessä ja vieläpä hauskalla tavalla!

World of Insightin GROW: Coaching Game

Coaching cards on a table

World of Insightsin GROW: Coaching Game on peli, jossa on kolme eri pelimuotoa: solo, duo ja trio. Meitä kiinnosti eniten duo, jossa valmentaja ja valmennettava pelaavat yhdessä. Peli noudattaa yleisesti coachien piireissä tunnustettua GROW-mallia, jossa valmennusprosessi etenee neljän vaiheen läpi: Goal, Reality, Options ja Way Forward.

Miten korttipakka voi tukea Kamua:

  • Peli aloitetaan “My challenge”-korteilla, jotka oivallisesti auttavat hahmottamaan mistä coachattava haluaa keskustella.

  • Peli noudattaa selkeästi GROW-rakennetta, jossa jokainen vaihe sisältää sopivasti 10 kysymyskorttia. Yhteensä kortteja on 50 kappaletta.

  • Pelissä on myös annettu ohjeet jatkokysymyksien (“follow up”) esittämiseen, jolloin pelaamisen rytmiä voi vaihdella tarpeen mukaan syvempään tai pinnallisempaan keskusteluun.

  • Pelissä mukana oleva tulostettava pelialusta havainnollistaa hyvin pelin kulun ja syntyneet oivallukset.

Jäimme kaipaamaan:

  • Itse kysymykset eivät ole ihan niin inspiroivia ja ytimekkäitä kuin World of Insights -pakassa. Kysymykset tuntuivat myös aavistuksen johdattelevilta.

  • Pelaaminen vaatii valmistautumista, sillä pelialusta täytyy tulostaa.

World of Insights: Dare to Learn

grow-paketti-ja-kortit.jpg

Dare to Learn on peli, jonka tarkoituksena on haastaa ideoita ja ajatuksia sekä kannustaa oppimista organisaatiossa. Tämä pakka ei ole suoranaisesti tarkoitettu coaching-tilanteisiin, mutta halusimme kokeilla juuri tätä peliä neljäntenä, sillä oppiminen on sekä valmentamisen että Nitorin keskiössä vahvasti.

Peliä voidaan pelata kolmena erillisenä osana tai yhdistää osat oppimisprosessiksi:

  • Reflect – Jokainen lukee vuorollaan kysymyksen, jonka tiimoilta ryhmä keskustelee oppimisesta.

  • Rethink – Pelaaja kirjoittaa inspiroivan ajatuksen ylös, jonka jälkeen jaetaan osallistujille kolme korttia, joiden pohjalta esitetään ajatuksen esittäjälle rethink -kysymyksiä.

  • Act – Pelaaja esittää idean, jonka haluaisi toteuttaa. Sitten hän valitsee Dare- tai Learn-kortin, jonka pohjalta yhdessä edistetään ideaa kohti toimintaa.

Miten korttipakka voi tukea Kamua:

  • Oppiminen on yksi tärkeimmistä coaching-teemoista. Tämä peli tukee Kaveria keskittymään juuri oppimisen ja uskaltamisen haastamiseen sekä uudesta näkökulmasta ajatteluun.

  • Pakkaa voi hyödyntää hyvin organisaation yhteisten osaamisen tavoitteiden asettamiseen.

Jäimme kaipaamaan:

  • Ei suoranaisesti tarkoitettu valmentamisen tukemiseen, joten pakka ei noudata coaching-prosessia. Kortit herättävät kuitenkin inspiroivia ajatuksia oppimisen näkökulmasta.

Mitä ajattelimme ja miltä oma ideaalipakkamme näyttäisi?

Kaikki korttipakat herättivät kokeilun aikana uusia ideoita ja näkökulmia. GROW-pakan etuna on säädeltävä rytmi, jonka avulla päästään juuri niin pinnalliselle tai syvälliselle tasolle kuin on tarpeen. Dare to Learn puolestaan toimi yllättävän hyvin, vaikka sitä ei juuri tähän tarkoitukseen olekaan tehty – osaamisen tavoitteet on monessa organisaatiossa usein hakusessa ja siihen tästä pakasta on ehdottomasti apua.

Jos loisimme näistä korteista ideaalipakan Nitorin Kamuille, ottaisimme Insights on Personal Development -korttipakasta aloittelevalle coachille 20 oivallista “must-ask”-kysymystä. Grow: Coaching Game -pelistä ottaisimme GROW-rakenteen ja yksinkertaisen duo-pelin idean. Lopuksi maustaisimme pakkamme Dare to Learn -pelin oppimiseen haastavilla kysymyksillä.

Kiinnostaako coachaus? Tilaa Nitorin uutiskirje ja pysyt ajan tasalla tulevista koulutuksistamme!

Lue myös Coachaamista korttipakalla osa 1/2

Kirjoittaja

Tiina Vanala
People Partner

Tiina Vanala toimii Nitorilla People Partnerina. Vapaa-ajallaan hän kehittelee leivonnaisreseptejä sekä kerää venäläistä kirjallisuutta, jota ei koskaan ehdi lukea.

Kirsi Mikkonen
Lean Agile Coach

Kirsi Mikkonen on muutosjohtamiseen erikoistunut Lean-Agile valmentaja. Hän on julistanut itseohjautuvuuden ilosanomaa ja ketteröittänyt tiimejä sekä Suomessa että kaukomailla jo vuosikymmenen ajan. Kirsi on kansainvälisellä tasolla menestynyt purjehtija, joka talvisin rentoutuu erämaassa telemarkeilla.