Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Palvelumuotoilusta on tullut olennainen osa kestävää digitaalista kehitystä

Kirjoittaja

Runo Melkko

Runo Melkko on palvelumuotoilija, tutkija, sekä lean- ja agile-menetelmien kouluttaja. Työn ohella Runo viimeistelee Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksella väitöskirjaansa suunnittelupelien käyttämisestä palvelumuotoilussa, ja vapaa-ajallaan pelaa huvikseen mm. video-, lauta- ja roolipelejä.

Artikkeli

21. joulukuuta 2018 · 2 min lukuaika

Nitor on digitaalinen insinööritoimisto, joka ratkaisee asiakkaittensa ongelmia yhdistämällä osaamista aina taustajärjestelmistä palvelumuotoiluun. Palvelumuotoilija Otso Hannula kertoo miten palvelumuotoilu on edennyt Nitorilla vuonna 2018.

Palvelumuotoilua on tehty Nitorilla vuodesta 2017 kun allekirjoittanut aloitti syksyllä ensimmäisessä palvelumuotoilua sisältäneessä projektissa. Vuosi 2018 on rakentanut tälle pohjalle ja se kertoo palvelumuotoilun alati kasvavasta roolista digitaalisessa insinööritoimistossamme.

2018 on ollut asiakaslähtöisyyden vuosi. Olemme kysyneet ja kokeilleet eri tapoja tuoda palvelumuotoilua sekä käynnissä oleviin, että kokonaan uusiin avauksiin asiakkaillamme. Maaliskuussa fasilitoin asiakkaan pyynnöstä viisipäiväisen design sprintin, jolla saatiin suunniteltua kokonaan uusi digitaalinen palvelukonsepti. Samaan aikaa palvelumuotoiluosaamisen vahvistaminen konseptoinnissa, prototypoinnissa ja testauksessa on tuonut tiimejämme ja asiakkaitamme lähemmäs palvelujen todellisia käyttäjiä.

2018 on ollut yhdessä oivaltamisen vuosi. Aloitimme kesällä 2018 oman digitaalisen palvelumuotoiluprosessimme kuvaamisen tehdäksemme näkyväksi sen tavan, millä haluamme rakentaa toimivia digitaalisia palveluita. Työpajoissamme kaikki osa-alueet designista, ohjelmistokehityksestä ja ketterästä valmennuksesta loivat tavan toimia yhdessä sortumatta pelkästään tehtailemaan ominaisuuksia asiakkaan tilauksesta. Samalla palvelumuotoilun on oivallettu liittyvän kaikkeen mitä teemme: kokonaisketteriin toimintamalleihin, ohjelmistokehittäjien työtä tukevaan tavoitteiden määrittelyyn, ja asiakasymmärryksen tuomiseen osaksi suunnittelua.

2018 on ollut kasvun vuosi. Saimme joukkoomme kaksi loistavaa palvelumuotoilijaa, Ville Henrikssonin ja Jesse Enqvistin. Sekä Villellä että Jessellä on palvelumuotoilun lisäksi vahva osaaminen digitaalisten palveluiden suunnittelussa, vahvistaen erottautumiskykyämme digitaalisia elementtejä sisältävien palveluiden muotoilijoina.

Samaan aikaan Nitorin palvelumuotoilua sisältävien toimeksiantojen määrä on moninkertaistunut yhdestä kuuteen, ja sama kehitys näkyy myös ensi vuoden tilauksissa.

2018 on ollut näkyvyyden vuosi. Olen itse esitelmöinyt palvelumuotoilusta ja suunnittelupeleistä HKI SDNC18-palvelumuotoilukonferenssissa, ServDes-palvelumuotoilukonferenssissa Milanossa, sekä muissa pienemmissä ammatillisissa kokoontumisissa. Pelautimme ATLAS-suunnittelupelejä naisten uraverkosto Ompeluseuran palvelumuotoilijoille Nitorin toimistolla, sekä Hankenin yritysstrategian opiskelijoille osana heidän muotoiluajattelun opetustaan. Palvelumuotoilu oli myös oleellinen osa Elisa AI Co-creation Challenge -kilpailussa, jossa palvelumuotoilijat Jesse ja Ville olivat tiimin jäseninä tuomassa ihmislähtöistä perspektiiviä tekoälyn käyttämiseen.

Kaiken kaikkiaan 2018 on ollut Nitorille designin vuosi. Designereiden määrä on noussut vuoden aikana neljällä, ja vuoden lopussa design-tiimimme on 13-henkinen. Nitorin design-osaaminen on oleellinen osa seitsemässä kahdeksasta merkittävimmästä asiakkaastamme. Design on mukana oleellisena osana jokaisessa toimeksiannossa, joissa Nitorin tiimi on ratkaisemassa asiakkaan ongelmia, ja design-osaamisen arvo tunnistetaan jokaisessa palvelun elinkaaren vaiheessa ensimäärittelystä julkaistun palvelun jatkokehittämiseen.

Myös 2019 tulee olemaan kaikkia näitä: asiakaslähtöisyyttä, yhdessä oivaltamista, kasvua, näkyvyyttä ja designin roolin vahvistamista. Tällä hetkellä horisontissa ovat kokonaan uusi digitaalisen palvelumuotoilun opas, palvelumuotoilun tuominen osaksi kokonaisketterää toimintatapaa, ja vieläkin parempi ja laajemmin saatavilla oleva ATLAS-suunnittelupeli tukemaan palvelumuotoilun hyödyntämistä.

Kirjoittaja

Runo Melkko

Runo Melkko on palvelumuotoilija, tutkija, sekä lean- ja agile-menetelmien kouluttaja. Työn ohella Runo viimeistelee Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksella väitöskirjaansa suunnittelupelien käyttämisestä palvelumuotoilussa, ja vapaa-ajallaan pelaa huvikseen mm. video-, lauta- ja roolipelejä.