​Talomme entiset asukkaat Raimo ja Anja kyläilevät Digitaalisessa Insinööri­­­toimistossa

Digitaalinen insinööritoimisto on asuttanut Centralin taloa nyt toista vuotta. Muutimme tiloihin tammikuussa 2018 puoli vuotta kestäneen remontin jälkeen. Huoneistoon tehtiin paljon muutoksia, jotta se mukautuisi hyvin Digitaalisen insinöörin työskentelyyn, koulutustilaisuuksiin ja asiakasvierailuihin. Kulttuuritoimituksen toiveet vaatehuoneesta ja kryokammiosta valitettavasti torpattiin. On kuitenkin mielenkiintoista tutkia, miten talo on muuttunut sen rakennusvuodesta 1892 tähän päivään asti.

Elävä muistutus talon historiasta tuli meille hiljattain, kun nykyisissä Nitorin tiloissa 1960-luvulla asuneet sisarukset Raimo Sjöberg ja Anja Kiljunen ottivat meihin yhteyttä. Kulttuuritoimitus kutsui heidät tietenkin skonsseille juttelemaan vanhoista hyvistä ajoista.

Miten keksitte ottaa yhteyttä meihin juuri nyt?

Raimo: Olimme asioilla lähistöllä Grönqvistin talossa. Ohi kävellessämme huomasimme, että tässä oli uudet asukkaat, joten päätimme ottaa yhteyttä!

Hienoa, meillä on ovet avoinna! Esimerkiksi mainio naapurinne Hellevi Putkonen vieraili meillä taannoin. Asuitte täällä 1950- ja 1960 -luvuilla. Millaisessa käytössä Centralin talo oli tuolloin?

Raimo: Täällä 6. kerroksessa sijaitsivat silloin Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin henkilökunnan asunnot. Talossa oli pankin tilojen lisäksi muita liiketiloja, kuten. 4. kerroksessa toiminut hotelli Andrea, joka oli juuri ennen taloon muuttoamme lopettanut toimintansa. Ostimmekin Hotellin konkurssihuutokaupasta kotiimme tavaroita.

Nitorkin osti Kulttuuritoimituksen konkurssihuutokaupasta! Miten päädyitte asumaan tänne ydinkeskustaan?

Anja: Isoäitimme Elsa Gunilla Sjöberg asui täällä alunperin. Meidän perheemme muutti tänne 1957 ja asuimme täällä vuoteen 1960 asti. Isoäiti muutti tänne jo 1930-luvulla, ja me kävimme kyllä hänen luonaan kyläilemässä usein. Muistan elävästi, kun yhdellä vierailulla tuli ilmahälytys. Meidät vietiin alakerran pankkiholviin turvaan. Samaisessa pankissa olin myös 15-vuoden ikäisestä töissä monina kesinä kesäapulaisena ja jonkun aikaa vakituisena pankkivirkailijana.

Raimo: Anja heltyi myös ostamaan ensimmäisestä palkastaan minulle kidekoneradion osat! (toim. huom. Kulttuuritoimitus saa idean aloittaa kidekone-podcastit ensimmäisenä maailmassa.)

Oliko isoäitinne paljasjalkainen helsinkiläinen?

Raimo: Elsa oli Salon seudulta kotoisin. Hän on muuten syntynyt samana vuonna kuin tämä rakennus, vuonna 1892. Olihan näin keskustassa asuminen aika erilaista. Isoäidillä kävi paljon tuttuja kylässä, aina parhaimpiinsa pukeutuneena.

Anja: Helsinki ei ollut tosiaankaan tuttu kaikille kyläilijöille. Yksikin vieras otti täältä taksin Erottajalle ja hölmistyneenä poistui kyydistä parin sadan metrin jälkeen. Erottaja olikin aika lähellä!

Kulttuuritoimitus kulkee aina taksilla Erottajalle! Millaisia muistoja teillä on kodistanne?

Anja: Kun muutimme tänne, minä kävin Helsingin Tyttölukiota Kruununhaassa. Käytin Elsan asuntoa lukiessani yo-kirjoituksiin hänen poissa ollessaan. Elsa asui täällä kuolemaansa asti vuoteen 1967.

Raimo: Mukavuuksia ei ollut, käytävällä oli vesipiste tiskipöytineen. Asuinhuoneistoja oli täällä 6. kerroksessa yli 20, useat niistä hyvin pieniä yksiöitä. Kerroksen kaksi WC:tä olivat yhteiskäytössä, samoin kuin puhelinkin.

Anja: Käytävässä oli myös lukittavia kaappeja, komuutteja, asukkaiden ruoka- ym. tavaroita varten.

Raimo: Asunnoissa asusti enimmäkseen pankin eläkeläisiä, mutta myös vielä palveluksessa olevia perheineen. Pesutiloja koko kerroksessa ei ollut lainkaan, kellarissa oli yksi kylpyhuone ammeineen sekä kaksi pesutupaa. Niissä peseytyivät pyykin lisäksi usein myös asukkaat.

Anja: Kävimme toki myös pesulla Vuorikadulla sijainneessa yleisessä saunassa.

Raimo: Täällä oli myös pienyrittäjiä: yhdessä huoneistossa toimi talossa olleen kelloliikkeen kellokorjaamo. Kerroksessa oli myös vaatturin työhuone.

Viihdyittekö Aleksanterinkadulla?

Anja: Tämä oli oikein hieno paikka asua. Harvasta osoitteesta pystyy lähtemään kätevästi ilman takkia yöelämään ja välttämään narikkamaksun! (toim. Huom. Kulttuuritoimitus nyökkää hyväksyvästi.)

Raimo: Tämän keskemmällä Helsinkiä ei juuri ollut mahdollista asua. Suomen ensimmäiset liikennevalot asennettiin Aleksanterinkadun ja Mikonkadun risteykseen vuonna 1951.

Anja: Joskus liikenne häiritsi! Minulla oli lemmikkinä kaksi kanarialintua ja pidin niitä yhtenä kesäpäivänä hetken vapaana kattoterassilla. Toinen linnuista lensi Pohjolan talon katolle Mikonkadun toiselle puolelle. Mikonkadulla oli tuohon aikaan vilkas liikenne ja esimerkiksi bussilinja 16 kulki siitä. Lintu uskalsi palata kotiin omaan häkkiinsä vasta myöhään illalla kun oli hiljaisempaa.

Nykyäänkin täältä on joskus jännittävää palata kotiin, kun Wanha kauppakuja eli Mummotunneli tulvii yli. Millaista oli asua ylimmässä kerroksessa?

Raimo: Kattoparveke oli hieno! Kaksiosaisella kattoterassilla kuivattiin pyykkiä ja tomutettiin mattoja. Kauniilla ilmalla asukkaat viettivät siellä aikaansa istuskellen tai aurinkoa ottaen.

Anja: Ja minä siellä käräytin itseni!

Raimo: Terassia reunustivat korkeat verkko-aidat ja sieltä oli mainiot olosuhteet seurata maailman ensimmäisen satelliitin Sputnikin lentoa syksyllä 1957. Illan pimetessä tuijottelimme monttu auki taivaalle nähdäksemme vilauksen moisesta ihmeestä. Ne, jotka omistivat sopivan lyhytaaltoalueen kattavan radion, saivat jopa Sputnikin piipitystä kuuluviin.

Millaisia naapureita teillä oli?

Anja: Ikimuistoisin naapurimme oli varmaankin “Kapteenska” Fru Melán – herrasnainen, jolla oli kaksi kissaa: Arabella ja Nikodemus. Kissat saivat olla vapaana vain talon parvekkeella ja sieltä usein kuului hänen tomera huutonsa “Arabellaaa! Nikodeemus!” Kapteenska oli omien sanojensa mukaan herrasväkeä, mutta totta puhuen joskus se kissoista lähtevä herrasväen tuoksu oli aika pistävä!

Raimo: Naapureihin tutustui aika helposti. Esimerkiksi käytävällä oli puhelin, johon joku aina vastasi ja haki sitten oikean henkilön puhelimeen. Täällä oli muutenkin isoja persoonia kuten vaikkapa talonlämmittäjä Stenbacka. Pullea, karski mies, joka piti koko rakennuksen lämmityksestä huolta. Rakennus lämpeni tuohon aikaa öljyllä.

Pannuhuoneessa olivat myös pumput, joilla pidettiin orsiveden pinta kurissa. Rakennushan seisoo entisen Kluuvinlahden pohjan päällä puupaalujen varassa. Sähkökatkojen aikana veden pinta pannuhuoneessa nousi nopeasti lattiatasolle. Roskahuone sijaitsi niin ikään kellarissa, roskat kuljetettiin tyhjennyksen yhteydessä pienellä hissillä kauppakujatasolle. Myös ravintola Königin keittiötilat olivat kellarissa. Kuten kaikkialla Helsingissä, tässäkin kellarissa vilisi rottia, joiden kantaa yritettiin toki pitää kurissa.

Anja: Muistan ikuisesti ne Königin kiiluvasilmäiset kissat.

Tuntuivatko tilat joskus ahtailta perheellenne?

Anja: No Raimohan oli oikea kiusanhenki! Seurustelin tähän aikaan tulevan mieheni kanssa ja halusimme joskus olla rauhassa kahden kesken niin eikö Raimo alkanut postiluukusta työntää semmoista pitkää rimaa meitä häiriköidäkseen.

Raimo: Juu, Anja sitten keksi käyttää pelotteena silitysraudan kumikaapelia ja minun piti välillä juosta pakoon pitkin kattoja...

Kertokaa meille 1960-luvun Helsingistä.

Anja: Näin kesän varjolla tulee 60-luvun alun upeat ukkoskesät mieleen.

Raimo: Helsingissä 25–26.7.1960 riehunut raivokas ukonilma rankkasateineen järjesti asukkaille varsinaisen ilotulituksen. Salamoita esiintyi pahimmillaan yli 100 kertaa minuutissa. Mikonkatukin muttui vuolaan virtaavaksi Mikonjoeksi ja Rautatientorilla oli vettä puolisääreen asti.

Anja: Muistan myös kun 1963 tehtiin rahauudistus ja nollat poistettiin markoista. Tuossa teidän C-siivessä, jota kutsuttiin Kuusisen taloksi, oli aikanaan paljon kauppoja. Ja Isoäiti soitti kerran innoissaan että “Kuusisella on kuule niin halpoja turkkeja, että nyt ostetaan sinulle sellainen.” Piti kertoa hänelle sitten tästä markkauudistuksesta!

Raimo: Tuossa Mikonkadulla oli myös herkkupuoti, jossa myytiin muun muassa paahdettuja heinäsirkkoja ja mehiläisiä – hyvin edellä aikaansa.

Jäikö teille joskus ikävä tätä paikkaa?

Anja: Täällä oli oma tunnelmansa. Hissi meni vain viidenteen kerrokseen. Viidennestä kerroksesta ylöspäin rappuset narisivat ja kotiin kuuli aina kun joku oli saapumassa. Koskaan ei kuitenkaan pelottanut. Paitsi kerran, muistan elävästi että tämä paikka karmi. Se oli 1960-luvun alussa, kun Alfred Hitchcockin Psyko oli tullut ensi-iltaan. Siitä näytöksestä palatessani kotiin kuljin rappuset aika vauhdilla!

Hui! Tämän vuoksi Kulttuuritoimitus katsoo vain Jacques Tati -elokuvia. Kiitos Raimo ja Anja kertomistanne tarinoista ja Centralin talon historian vaalimisesta!

Videot: Anjan ja Raimon arkisto