Yliopisto-opiskelijoiden tietojärjestelmät uudistuvat

13.11.2015 klo 9.00

Helsingin, Tampereen, Jyväskylän sekä Aalto-yliopiston yhteinen opintotietojärjestelmien uudistushanke etenee Nitorin johdolla.

Opintohallinnon tietojärjestelmien modernisointi (OTM) -hankkeessa opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan tarvitsemat palvelut uudistetaan. Tavoitteena on helppo ja intuitiivinen väline muun muassa opintojen suunnitteluun, kurssi-ilmoittautumiseen, suoritusten arviointiin ja opiskelijarekisterin pitoon.

”Tässä järjestelmässä käyttäjälähtöisyys on tärkeintä. Järjestelmän opintosuunnittelupuoli on ollut jo pitkään pilottikäytössä ja alunperinkin sen käyttöliittymä rakennettiin opiskelijoiden palautteen pohjalta.”, Nitorin kokenut koodikettu Jussi Mononen sanoo.

Uusi järjestelmäkokonaisuus korvaa esimerkiksi nykyisin käytössä olevan Oodi-tietojärjestelmän. Jatkossa myös moni aiemmin manuaalista työtä vaatinut työ saadaan automatisoitua ja prosessit sujumaan. Myös taustajärjestelmät toimivat nopeammin ja tehokkaammin.

Nitor valikoitui Aalto-yliopiston ketterän sovelluskehityksen puitesopimustoimittajien joukosta koko kilpailutuksen voittajaksi kehittämään järjestelmää. Nitorin työsarkaa ovat arkkitehtuurisuunnittelu, sovelluskehitys, ketterä projektinohjaus ja testaus. Lisäksi Nitorin asiantuntijatiimissä on mukana tekninen AD, joka vastaa visuaalisen suunnittelun sovittamisesta tekniseen toteutukseen.

”Hanke etenee ketterin menetelmin pala kerrallaan, mikä on auttanut kaikkia ymmärtämään mitä kommervenkkejä opintoasioihin liittyy ja mitä järjestelmältä vaaditaan”, Mononen kertoo.

Vastuu järjestelmän kehittämisestä siirtyy pian yritykselle, jonka yliopistot yhdessä perustavat.

Jatkossa kaikki muut paitsi henkilötietoa sisältävät tiedot ovat saatavilla avoimena rajapintana. Kuka tahansa kolmas osapuoli voi siten toteuttaa vaikka kurssitietoja hyödyntävän sovelluksen.

Lisätietoa

Jussi Mononen, kokenut koodikettu, Nitor
Puh: +358 40 525 1549
E-mail: jussi.mononen@nitor.fi

Matti Vilmi, toimitusjohtaja, Nitor
Puh: +358 45 120 4747
E-mail: matti.vilmi@nitor.fi

Nitorista

Nitor on digitaalinen insinööritoimisto, joka auttaa asiakkaitaan osumaan liikkuvaan maaliin. Kestävään digitaaliseen kehitykseen sitoutunut Nitor kehittää liiketoiminnan tarpeisiin ja haasteisiin vastaavia ratkaisuja, joille asiakas saa ikuisen takuun. Koulutustarjonta tarjoaa syvällistä tietoa ja sertifiointeihin tähtääviä kursseja, joiden tavoite on ketterien menetelmien laajamittainen hyödyntäminen. Nitorin digi-insinöörien missio on valjastaa digitalisaatio luovuudeksi, tuottavuudeksi, säästöiksi ja uudeksi liiketoiminnaksi. Helsinkiläisyritys työllistää yli 80 insinöörijärjellä siunattua asiantuntijaa. Nitor on palkittu mm. Red Herring Global Top 100 -voittajana, vuoden Tivi-yrityksenä ja sekä yhtenä Euroopan parhaista työpaikoista.