Mikko Tiihonen - Nitorin saunahaltija

28.6.2019 klo 9.31

Kesän aikana on jokaisen hyvä päivittää kulttuurintuntemustaan Digitaalisesta insinööritoimistosta. Nitorin Kulttuuritoimitus siirtyi kryokammiostaan suoraan saunan lauteille ottamalla Mikko Tiihosen haastatteluun. Mikko on yksi Nitorin ensimmäisistä työntekijöistä, sauna-aktiivi ja ammatiltaan koodaava arkkitehti. Hän täytti hiljattain pyöreitä vuosia ja päästi Kulttuuritoimituksen mukaansa saunomaan.

blogi_saunahaltija.jpg


Mikko, olette ollut Nitorilla nyt jo yli 11 vuotta töissä. Miten tiivistäisitte ensimmäisen vuosikymmenen?

Alamme on muuttunut paljon. En opiskellessa koskaan sisäistänyt ohjelmistotuotannon perusteista vesiputousmallia. Onneksi olen työelämässä päässyt tekemään ketterällä mallilla – huomaa heti, miten paljon järkevämpää se on. Olen kyllä tyytyväinen nykytilanteeseen ja erityisesti kivoihin työkavereihin.

Miten aikanaan päädyitte koodaajaksi?

Varmaankin ala-asteella innostuin tietokoneista, kun koulullemme hankittiin Mikro-Mikko -tietokoneita.

Voisi kaiketi kysyä, että oliko nimi ehkä enne?

(toim. huom. Tiihosen silmät laajenevat)

Kulttuuritoimituksen oppikoulussa käytettiin lähinnä laskutikkua tai jopa vitsaa. Viihdyittekö parhaiten ATK-luokassa?

Kävin montessorikoulua eli italialaisen pedagogi Maria Montessorin alunperin katulapsille suunniteltua oppilaitosta. Perkkaan montessorikoulu oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Siellä opittiin tekemällä käsin ja uskon, että tämä pragmaattinen lähtökohta ohjasi minut uralleni. En tosiaankaan ollut luokkamme vahvin tietokoneohjelmoija. Paras oli vuoden vanhempi Joona, jolla oli arkkitehti-isä ja toinen hyvä oli Jori – hän voitti matikkakilpailuja.

Mutta missä he ovat nyt!

En tiedä ollenkaan. (toim. Huom. Kulttuuritoimitus valjastaa S.E.D.I. -tutkimuslaitoksen etsimään toisen sukupolven koodari-Joonaa ja voitokasta matemaatikko-Joria.)

Minkälaisia tietokoneohjelmia teitte nuorena?

Tein Space Invaders -tyylisiä pelejä ja 80-luvun ajan henkeen tein myös hiirikäden treenaamispelejä. Suurin pelisaavutukseni oli kun lukiossa ollessani voitimme kaverini Ville Nurmen kanssa tekemästämme Assault Wing -pelistä Mikrobitti-lehden kuukauden pelin.

Tunsitteko muita nykyisiä Nitorilaisia opiskellessanne?

Moniakin! Markku Rontu oli samassa fuksiryhmässä ja Edvard Fonsell samalla englannintunnilla. Aika moneen muuhun tutustuin First Hop -yrityksessä. Tuolloin elettiin nousukautta, joten pääsin aika nopeasti töihin.

Ehdin käydä yksillä rekrymessuilla Dipolissa, josta siirryin suoraan työelämään. First Hopilla meitä oli töissä Olli Auvinen, Eki Pulliainen, Jonas Berlin ja Juha Larjomaa sekä Edvard. Meillä oli tosiaan tiivis kopla opiskellessa ja First Hopilla. Jos ei nyt ihan joka ilta vietetty aikaa, niin ainakin joka toinen.

Siirryitte lopulta Nitorille Digitaalisen insinööritoimiston alkuvaiheessa. Millaisia kohokohtia teillä on täällä ollessanne ollut?

Ainakin ensimmäinen lyhyt keikkani Postilla, jossa pääsin tekemään Ekin kanssa töitä. Ekin kanssa on aina hauskaa! Joskus istuimme iltaa Tokoinrannassa ja Eki viihdytti meitä jahtaamalla melkein onnistuneesti citykanin kiinni.

Postin jälkeen menin Elisalle vähän isompaan keikkaan. Monet ovat siellä sanoneet, että tein hyvän vaikutuksen heihin. Sattumalta muutama sillä aikaa yhteistyötä tehnyttä onkin sittemmin päätynyt Nitorille.

Kuulimme, että vasta aikuisiässä päätitte tutustua kulttuuriin ja otitte asiaksenne kuunnella musiikkia. Miten epäilette tämän vaikuttaneen teihin?

Pitää paikkansa. Vasta parikymppisenä aloin kuuntelemaan populäärimusiikkia, kun ystäväni jakoi minulle musiikkia ja elokuvia Napsterista. Innostuin aika tavalla ja kyllä se varmaan jotain tekee psyykkeelle, jos katsoo 20 elokuvaa viikossa.

Onko elämässänne muuta, mitä aiotte vielä kokeilla?

Innostuin avantouinnista viime talvena vähän vastaavalla tavalla ja aloin käydä säännöllisesti töölöläisessä venekerhossa uimassa. Pieni itsensä kiduttaminen tekee hyvää ja avannon jälkeen on aina parempi olo.

Viittaatte itseenne toisinaan kylähulluna ja joskus tämä manifestoituu säätä uhmaavana pukeutumisena.

En ole halunnut seurata mitään muoti-ilmiötä tai pitää trendivaatteita, paitsi tietenkin Nitorin paitoja. (toim. huom. Kulttuuritoimitus kyynelehtii.)

Minulle ei tule kylmä helposti, enkä käyttänyt takkia kuin yhden kerran viime vuonna kun sain sellaisen asiakkaalta läksiäislahjaksi. Myös meidän Lapin reissuilla olen pärjännyt hyvin ilman takkia. Todellisuudessa laiskuus ohjaa minua lähes kaikessa tekemisessä. On tehokasta kun tarvitsee vain yhden vaatemytyn.

Vähäpukeisuuden lisäksi teidät tunnetaan Nitorilla erityisesti saunomisesta, voitteko kertoa meille harrastuksestanne?

Nitorin sauna ja koko meidän uusi toimisto merkitsee minulle paljon. Vietän täällä paljon aikaa ja juttelemalla olen pystynyt tutustumaan aika syvästi useisiin Nitorilaisiin. Alunperinhän minua kutsuttiin saunamajuriksi, mutta vastaan mieluummin kutsuun saunatonttuna.

Teihin on viitattu saunatonttuna, mutta Kulttuuritoimituksen mukaan saatattekin olla saunahaltija!

Niinkö?

Kyllä. Saunatonttu saunoo viimeisissä löylyihin muun väen jälkeen, mutta saunahaltija on se, joka saunan laittaa päälle!

...ja Nitorhan on hankkinut minulle haltijankorvat!

Kulttuuritoimitus haluaa kiittää teitä, Mikko, erinomaisista löylyistä. Olette hieno saunahaltija, mutta meitä heikottaa nyt.

Kiitos, muistakaa juoda vettä tarpeeksi!




NITORIN KULTTUURITOIMITUS

Nitorin kansainvälisesti palkittu Kulttuuritoimitus on syntynyt tarpeesta kirjoittaa auki sekä Nitorin mytologiaa, toimistolla liikkuvia huhupuheita että unelmia.