Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Miten Great Place to Work -menestyjä Nitor kehittää kulttuuriaan jatkossa?

Julkaistu aiheella Uutiset, Ihmiset

Kirjoittaja

Artikkeli

12. maaliskuuta 2020 · 2 min lukuaika

Viisi kertaa Suomen ja Euroopan parhaimpiin työpaikkoihin valittu Nitor jää toistaiseksi pois Great Place to Work -organisaation tutkimuksesta, jossa mitataan maailman parhaita työpaikkoja. Nyt Digitaalinen insinööritoimisto keskittyy kehittämään kulttuuriaan vahvistamalla PeopleOps-toimintaansa sekä tuomalla lisää hyvinvoinnin ja osaamisen kehittämisen palveluita asiantuntijoilleen.

Great Place to Work -gaala on kuulunut digitaalisten insinöörien talveen nyt jo vuosien ajan. Tällä kertaa emme kuitenkaan ole mukana juhlistamassa Suomen parhaita työpaikkoja, vaikka odotammekin tuloksia innolla.

Päätös pois jäämisestä ei ollut helppo, sillä Great Place to Work on kirittänyt Nitorin kulttuurin kehitystyötä merkittävällä tavalla ja jäsennellysti. Koimme kuitenkin, että nyt oli oikea aika hyödyntää ja viedä eteenpäin omaa osaamistamme Nitorin kehityksessä.

Olemme jo pitkään edistäneet hyvinvoinnin ja osaamisen kehittämisen palveluitamme nitorilaisten kesken osallistavan ideoinnin avulla. Nitorin kasvaessa myös Agile HR -periaatteilla toimiva PeopleOps-tiimimme on vahvistunut. Tiimi kehittää jatkuvasti matalahierarkiselle organisaatiolle tarpeellisia tukipalveluita ja tekee yhteistyötä esimerkiksi työterveyden kanssa.

Hyvinvointipalveluita matalalla kynnyksellä

Olemme ottaneet viimeisen vuoden aikana kehittämisen teemaksi proaktiivisen haasteiden ja huolien kuuntelun: uudella Perjantaipysäkillä nitorilainen voi käydä helposti ja ilman varauksia juttelemassa PeopleOps-ammattilaiselle. Mittaamme henkilöstön hyvinvointia myös kuukausittaisella kyselyllä.

Edellämainitut ovat esimerkkejä matalan kynnyksen hyvinvointiavusta. Kuitenkin työn haasteiden alla myös syvempi apu voi tulla tarpeeseen. Olemme esimerkiksi lisänneet mielen hyvinvoinnin palveluita: työpsykologin ja chat-palveluiden lisäksi otimme lyhytpsykoterapian osaksi palveluitamme.

Vertaistukea ja verkostoja

Usein vertaistuki on asiantuntijalle eniten hyödyksi ongelmatilanteissa: Kamu-Kaveri-toiminta onkin Nitorin kulttuurin peruskiviä. Kamun tavoitteena on säännöllinen ja tavoitteellinen työtoverin tukeminen. Hänen tehtäviinsä saattaa kuulua esimerkiksi perehdyttämistä, kuuntelemista, tukemista, eri elämänalueiden tasapainottamista ja pitkäjänteistä ammatillista sparrausta.

Kehitämme myös yhteistyötämme uusien toimijoiden kanssa olemalla aktiivisesti mukana työelämän kehittämisen verkostoissa. Kerromme lisää tulevista, työnhyvinvointiin ja osaamisen kehittämiseen liittyvistä hankkeista kuluvan vuoden aikana.

“Haluamme kiittää Great Place to Work -organisaatiosta pitkästä yhteistyöstä. Suomen paras paikka olla töissä on lupaus, jonka haluamme lunastaa joka päivä. Hyödynnämme yhä Great Place to Workilta saatuja työkaluja ja syvennämme niiden avulla löydettyjä näkökulmia. Me jatkamme Nitorin kulttuurin kehittämistä eteenpäin, ja uskon, että näillä eväillä Digitaalinen insinööritoimistomme voi hyvin”, toimitusjohtajamme Matti Vilmi kertoo.

Katso tästä GPtW:n ja Duunitorin kanssa tehty video, jossa Teija ja Marko kertovat siitä, mikä Nitorilla työskentelyssä on parasta.


Etsimme myös uusia työkavereita, joten katso avoimet työpaikat ja laita hakemus tulemaan.

Kirjoittaja